6.4.2013

Vihdoinkin jotain valmista

Vihdoinkin, pitkän ja puuduttavankin maaliskuun jälkeen olen saanut jotain valmistakin. Yksi mallineule oli työnalla ja jonkinverran hidas oli tehdä+isotöinen, joten tuntuu ettei mitään valmista ole syntynyt. Vaan sen sain viime viikolla valmiiksi ja tänään sain toisen mallineuleen tehtyä, heti aamusta. Iltapäivän ja illan olenkin koittanut saada omia tekeleitä valmiiksi. Ihan hyvällä saldolla. Yhdet päättelemättömät sukat päätelty, toiset sukat myös valmiina(näissä olin neulomassa kiilakavennuksia). ja yksi tiskirätti valmis, sekä kissalapasia sain etenemään ihan hyvinkin. ne valmistunevat huomenna.
Puikoille päätyi myös viime keäväänä tekemäni pitsitoppi, se oli liian iso ja on nyt pienennettävänä tulevaa kesää silmällä pitäen.
Valitettavasti en ole kuvattua saanut mitään, mutta valmistuneet on helppo kuvailla, kahdet mustat villasukat pitkähköllä varrella ja vaaleanpunainen tiskirätti sileää oikeaa+kiinteillä silmukoilla reunus :D

Ja kyllä, saalaiselta neuleystävältäni on saapunut pääsiäiskortti. Olen pahoillani, etten ole aiemmin blogannut asiasta.

Bongasin mä tänään lähikangas/lankakaupan poistokorinkin, 4 kerää puuvilla-pellava sekoitetta päätyi meille -70% hintaan... Niistä varmaan tulee jotain pientä taivähän isompaakin. Saas nähdä.

 
Jotain kuvamaterialia sentään täytyy tähänkin postaukseen saada. Kuvassa toinen blgikoirista, Hilkka, yrittää liian lähelle kameraa. Tai ehkä tarkoitus olikin pussata kameraa?

2 kommenttia:

  1. Viimeinkin huhtikuun paketti viety tänään postiin! Eli tiedossa sinulle teeman mukaisesti tekemispaketti haasteen kera;)

    T.Sny

    VastaaPoista