1.5.2013

SuperHyperMegalomaaninen Huhtikuu

Eipä ole ennen meikäläisen puikoilla huhtikuun kaltaista kuukautta ollut! langankulutus kokonaisuudessaan 3889g, josta 107g koneella. Jaa, että pitäisi kuviakin olla ja esitellä tekeleitä?

Tuoreimpana valmistui viimeinen UWA- työ, eilen minuuttia ennen puoltayötä (vappuaattohan oli takaraja tuossa UWA- tempauskessa). Nämä oli mielenkiintoiset neuloa, pääasiassa ainaoikeaa. Ensimmäisen sukan sain valmiiksi nopeasti, toinen tökki. Kun kerran on ohjeen selättänyt, niin piti vielä uudestaan tehdä sama työ...

Domino- sukat Drops Fabelista, 98g, Puikot 2,5. Ohje Dropsin sivuilta, ohjeesta poiketen varressa ainoastaan 2 ruuturiviä ja muokkasin jalkapohjan sileäksi neuleeksi.
 
 Pidemmän aikaa olen miettinyt petiä meidän koirille, tai lähinnä Viiville. Kun Viivi nukkuu lattialla, mun vieressä, ja aika-ajoin tulee tarve pedata peitto niin, että lattiassa alkaa olla kohta naarmut. Tämän pedin ensisijainen tarkoitus on siis suojata lattiaa. Kokoa pedillä on n. 65*65cm. materiaalina Moppilanka, jota kului himppusen vajaa 2 kg. Virkkuukoukku nro 6

 
Hilkka testasi pedin :)
 
Tilaustyönä tein tämän Revontuli- huivin Vironvillasta 8/2, puikot 5,0 KnitPro:t ja lankaa kului muistaakseni 130g


Yks mallineulekin on tämän kuun aikana valmistunut, siihen meni liki 800g lankaa... Ja muutama muu pienempi työ...
 
Nyt lähden nauttimaan auringosta ja keväästä!
Hyvää Wappua kaikille!

4 kommenttia:

  1. :)
    Vapunpäivänähän on kiva istua bloggaamassa.... :)
    terkkuja!

    VastaaPoista
  2. Ihanat sukat ja peti! Onko tuo moppilanka pätkävärjättyä?

    VastaaPoista
  3. kiitos kommenteista <3
    Moppilanka on yksiväristä, intarsiana virkattu tuo peti ihan mielen mukaan värejä... Mustaa, harmaata ja valkoista siis :)
    Hyvin vaikuttais kelpaavan koiralle nukkumiseen!

    VastaaPoista
  4. Kivat sukat, olen itse joskus yrittänyt neuloa tuollaisia domino-sukkia(?) mut ei oikein kärsivällisyys ja ymmärrys silloin riittänyt...;) Mieleinen peti näyttäsi olevan! Toukokuun paketti lähti perjantaina postipojan matkaan, mut voi olla että salaisuus ei vielä paljastu...mene ja tiedä;)

    VastaaPoista